TREENIKAVERINI POLAR M200


Tehdäänpä pieni loikkaus rakennusprojektin keskeltä hyvinvoinnin puolelle. Ajattelin tänään kertoa teille Polarin M200 sykemittarista, jollaiset ostimme mieheni kanssa alkuvuodesta. Mittareita, kelloja ja rannekkeita tuntuu olevan jos jonkinlaisia, joten ehkäpä tästä on apua omaa valintaa tehdessä. Aktiivisen (ringette)pelaajaurani jälkeen sykemittarin käyttö on jäänyt hyvin vähälle. Harjoittelumäärä on pienentynyt ja toisaalta en tarvitse enää samanlaista tietoa harjoitteluni vaikutuksista kuin aiemmin. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtäävän harjoittelun ja liikkuvan työni kaveriksi olen kaivannut kuitenkin mittaria, joka kertoo minulle aktiivisuudestani ja esimerkiksi liikkuessani sykeseurannasta.


Viime syksynä markkinoille tulleisiin mittareihin päädyimme monestakin syystä, mutta isoimpana painoi hinta suhteessa mittarin ominaisuuksiin. Musta, yksinkertaisen tyylikäs kello istuu hyvin tällaiselle klassisen tyylin edustajalle. Näytön grafiikka on kovin riisuttu, ja tässä kohdin 149 euron hinta asettaa varmasti omat rajansa. Kerätty data kannattaa purkaa Polar Flow -sovelluksessa, jossa löytyy kattavammin tietoa omasta päivittäisestä aktiivisuudesta, kävellyistä askeleista sekä kulutetuista kaloreita. Sisäänrakennettu GPS mittaa matkaa ja sovelluksessa näen esimerkiksi juoksureittini. Kellossa on ladattava akku, joka itselläni on ilman älyilmoituksia (lähettää ilmoituksen puhelimeen tulleista soitoista ja viesteistä kelloon) kestänyt yleensä viikon päivät riippuen vähän harjoittelutunneista.


Omaa käyttöäni ajatellen M200-mittarin etuja on sen vedenkestävyys ja ranteesta mitattava syke. Tottuneena kello + vyö -yhdistelmän käyttäjänä ajattelin, että onko mitattu syke riittävän tarkka? Luonnollisesti se ei vedä vertoja vyön kautta saatavalle informaatiolle, mutta työssäni se on ihan huippu, kun esimerkiksi uimaan mennessä ei erikseen tarvitse pelata vyön kanssa. Ja jos nyt jostain syystä kaipaisin tarkempaa tietoa sykkeestäni, on se saatavana lisävarusteena. Polar mainostaa mittaria juoksijoille suunniteltuna, joille löytyy myös oma Running Index (kehittyminen) ja Running Program (juoksutapahtumaan varten harjoitteleminen). Omaan harjoitteluuni kuuluu juoksun lisäksi kuntosali- ja kehonhallintaharjoittelua ja mielestäni mittari toimii yhdenlailla myös muitakin lajeja harrastaessa. Harjoittelun ominaisuuksista voin kertoa lisää myöhemmin, jos kiinnostusta riittää.


M200 seuraa aktiivisuutta ympäri vuorokauden, jolloin saan myös tietoa nukutusta yöstä. Sovelluksessa näen, miten hyvin olen kuluneen yöni nukkunut. Yöunesta on eroteltu rauhallisen ja levottoman unen määrä, ja rauhallisen unen määrä ilmoitetaan lisäksi prosentuaalisesti. Kaikkiaan siis varsin monipuolinen ja motivoiva treenikaveri.

// My new heart rate monitor Polar M200.

Ei kommentteja