Asuntomessukuvia ja ideoita uuteen kotiin osa 1

No niin aloitetaanpa uuden viikon kunniaksi tämä asuntomessukuvien purkaminen. Vai joko olette saaneet kylliksenne koko messuista? :) Nämä taisivat olla ensimmäiset messut, joista ei jäänyt yhtään kohdetta mieleen, joihin olisi suoralta kädeltä muuttanut. Villa Ilo tarjosi eniten "tästä tykkään" -ajatuksia, mutta muutoin messujen anti jäi mielestäni niukaksi. Sen sijaan kivoja ideoita ja varsinkin niitä "tällaistä uuteen kotiin?" -pohdintoja useampi kohde kyllä herätti. Yllätyksenä taisi tulla rosoisten betonipintojen suosio.

Mutta nyt itse asiaan. Ajattelin esitellä kuvia useammassa postauksessa, ja samalla heittää ilmoille ajatuksia koskien meidän seuraavaa taloa. Kyllä - me siis aloitamme uuden talon rakentamisen, se on varmaa. Se, mikä ei ole varmaa, on ajankohta ja - tuleeko niitä olemaan yksi vai kaksi. :) Ajankohtana puhumme kuitenkin lähivuosista. Mahdollisesti jopa ensi keväästä. :)

Ensinnä muutamia kuvia ulkoa; piha, paljut ja ulkoverhous.

Näissä ylläolevissa kuvissa viehättää valkoinen ulkoverhous yhdistettynä tumman harmaaseen/mustaan puuhun sekä suuret ikkunapinnat. Nykyisessä talossa meillä on harmaa-valkoinen puuverhous. Rakennusmääräyksiin, jotka koskevat uutta kotiamme (sitä "viimeistä" kotia),  on merkitty ulkoverhoukseksi rappaus ja osittainen puuverhous halutessa. Taloon nro 2, olemme miettineet tuollaista allaolevan kuvan lapekattoa. Jokin tuossa viehättää. Tuo takkakin olisi hieno, mutta kuinka käytännöllinen?

Nykyisessä talossamme on terassi etupihalla koko talon matkalla. Mutta seuraavaa taloa miettiessä olen ajatellut, että tuollaiset laatta/betoniportaat voisivat olla kivat, myös iso ikkuna oven vieressä näyttää kauniilta. Terassi olisi näin erikseen. Seuraavaksi sitten niitä pihoja...


Tykkään tuollaisista simppeleistä, kauniista rajatuista piha-alueista, jossa on ripaus valkoista joukossa. Puhuttiin kyllä mieheni kanssa, että tuollainen ylhäällä oikealla kuvassa oleva suihkulähde ei kyllä meillä vielä onnistuisi. Max kävisi viskomassa kivet ympäri pihaa silmänräpäyksessä tai sitten uittaisi autojaan kivien keskellä. :)


Yhteistä näissä kuvissa on pihan helppohoitoisuus, havukasvit ja kiven käyttö pihalla. Tykkään myös, että lapsille on paikka, jossa leikkiä. Meillä itsellä ei ole tässä ihan kotinurkilla leikkipuistoa, joten mahdollisesti jo tähän taloon tehdään jokin alue lapsille. Mietimme kyllä sitä, että jos/kun myymme tämän talon, olisiko silloin parempi jättää tuollainen lapsille suunnattu nurkkaus tekemättä? 


Paljusta haaveilemme myös, mutta olemme päättäneet, että sellainen tulee vasta siihen viimeiseen eli taloon nro 3. Vähän kyllä alkoi houkuttaa tuollainen oikein kunnon uima-allas. Tiedä sitten kummalle olisi enemmän käyttöä.. Löytyykö teiltä paljua tai allasta?


Tulipa ihanan kesäiset kuvat loppuun. Tälle viikolle on taidettu luvata harvinaisen kylmää ilmaa, vuodenaikaan nähden. Toivottavasti saataisiin edes muutama lämmin loppukesän päivä vielä.

 Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

5 kommenttia

  1. Varmasti kiva alkaa suunnittelemaan uutta tupaa kun on vielä tuoreessa muistissa ne "sit seuraavaan taloon toisin" -ajatukset! Meilläkin pienellä ja ei niin pienellä kysymyserkillä aikomus ehkä rakentaa toinen tupa lähivuosien aikana, mutta aika näyttää. Pohjakuvakin olisi jo ;) Teetteko uudesta tuvasta yksi- vai kaksikerroksisen? Meillä nyt kaksikerroksinen ja jos seuraava tehtäisiin, niin siitä tulisi yksikerroksinen. Mielenkiintoista kuulla miten teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos me rakennetaan talo nro 2 tähän väliin niin se on varmaan 1 1/2 tai 2-kerroksinen. Ajatus siis on, että se talo tehdään myyntiin. :) Mutta tosiaan se "lopullinen" oma talo on todennäköisesti 1-kerroksinen. Meillä on nyt yhdessä tasossa ja on se vaan kiva. Muutettiin tähän 2-kerros rivarista niin nyt ainakin tuntuu, että tämä on tähän elämäntilanteeseen parempi ratkaisu. Tulisiko teillä suuria muutoksia pohjaan? :)

      Poista
    2. http://www.kannustalo.fi/mallistot/kannustalo_kartano.php?page=124

      tuossa linkissä sellainen pohja, jonka tod. näk. tekisimme pienin muutoksin. Sauna jäisi kokonaan pois ja kylppäritilaa muokattaisiin siten, että saunan neliöt hyödynnettäisiin vaatehuoneeksi, lisäksi etupihan sisääntulo tehtäisiin samankaltaiseksi kuin takapihan, eli pylväitä ja isompi etuterassi. Tuo pohja on toki vielä sellainen, joka saattaisi kovastikin muuttua, mutta näin äkkiseltään se on mielestäni hyvä!

      Poista
    3. No näytti kyllä aika kivalta! :) Toimivasti saatu noi neljä makkaria siten, että ei jää hukkaneliöitä. Tulisko teille pihasauna? Mekin ollaan pohdittu sitä siihen viimeiseen eli että kokonaan sauna eri rakennukseen. Tai se on isännän "ehto". ;)

      Poista
    4. Joo pihasauna tulisi, sellainen vilvoittelu/vieras/saunahuone. Mutta nämähän on vain suunnitelmia, aika näyttää... Tännekkin olisi tarkoitus tehdä pihasauna, joten hieman tuo sisäsauna on ehkä turhake tässäkin talossa tulevaisuudessa. Tämä meidän nykyinen talo on tehty sillä periaatteella että asuttaisiin koko loppuelämä, mutta pieniä houkutuksia saattaisi olla rakentaa toinen. Ehkä nuo lapset pitää ajatukset kurissa uuden raksaprojektin suhteen :D

      Poista