Etsintäkuulutetaan teksti!

Lupailin teille tänään esitellä terassin kalusteita, mutta niin vain ilta vierähti arkisissa puuhissa, että kuvaaminen jäi. Meillä oli kaivinkone tekemässä autotallin ympärille täyttöä. Itse yritin imuroida, pakata viikonlopun reissua varten ja katsoa poikien perään samanaikaisesti. Lopputuloksena se, että imurointi kesti yhteensä 2,5 tuntia, omat vaatteet ovat pakkaamatta, paidat silittämättä ja hermo kireällä. :)
Mutta itse asiaan. Törmäsin Pinterestissä tähän ihanaan tekstiin, jonka haluaisin kehyksiin Sisun huoneeseen. Googlesta hakemalla en löytänyt yhtään nettikauppaa tai jälleenmyyjää. Tietääkö kukaan, mistä tällaisen tekstin saisi? Kaikki vinkit ovat tervetulleita!
Nyt on aika painaa pää tyynyyn. Jotenkin henkisesti raskas viikko takana. Voiko se syksyn tulo vaikuttaa näin paljon jaksamiseen? No joka tapauksessa latailkaahan kaikki akkujanne viikonloppuna - se tulee aina tarpeeseen.

Hiljaa hyvää tulee

Meillä valmistuu hyvää vauhtia autokatos kahdelle autolle. Katoksessa on lisäksi paikka polkupyörille ja puutavaralle sekä varasto. Katosta on tekemässä kaksi rakennusmiestä samasta firmasta, jonka miehiä oli auttamassa myös talon valmistumisessa. Ja hyvää jälkeä tekevätkin. Nyt mieheni on tasoittamassa sokkelia, jotta päästään tekemään salaojia ja sadevesiviemäröintiä. Sitten voi kaivinkonekuski aloittaa urakkansa. Nämä kuvat ovat eilisillalta.



 


Pieni takaisku tuli kuitenkin tänään, kun huomasimme, että runkokatselmus oli tilaamatta. Rakennusmestarimme ei ollut huomannut siitä aikaisemmin meille sanoa ja kokemattomina rakentajina sellainen pääsi meiltä tyystin unohtumaan. No saimme onneksi jo maanantaille katselmuksen, mutta pakostakin työmiehet joutuvat jarruttamaan työtahtia.
 

Tällä hetkellä talo näyttää ulkoa tällaiseltä. Räystäslautoja puuttuu vielä hieman, johtuen lähinnä siitä, että katon välikulkusillat on tekemättä puhallusvillan laittajia varten. Räystäät ja rännit käytiin laittamassa maanantaina ja tiistaina. Mukavaa, kun enää ei tipu vesi katolta niskaan. :)


Ylläolevassa kuvassa näkyy pinossa ensimmäiseen kertaan maalattuja räystäslautoja. Huomattavasti helpompi maalata ne kertaalleen ennen asennusta. Kuvassa näkyy myös vilaukselta meidän ulkoruokailuryhmä. Kovasti emme ole siinä ehtineet tänän kesänä istua. :) Talon maalaus on aika hyvällä mallilla ajatellen syksyn tuloa ja hyviä maalausilmoja. Enää puuttuu muutamia yksityiskohtia ja sitten kaikki kohdat ovat kahteen kertaan maalattuja. Autokatos onkin sitten kokonaan eri asia. ;)
 
Tämä päivä tuntuu olleen muutoinkin talorintamalla surkea. Saimme nimittäin tiedon, että uudelle tontille hakemamme poikkeuslupa yksikerroksista taloa varten ei todennäköiseti tule menemään läpi. Niinpä pitää laatia plan B. Siitä lisää myöhemmin. Huomenna esittelen tuon ruokailuryhmämme ja pihasuunnitelmaa. :)
 
Haluaisitteko muuten, että laitan tänne talon pohjapiirroksen? Muita toiveita?  

27/08/12

Eilinen päivä kului Turussa. Aamulla suuntasimme ensimmäiseksi Terveystalolle, jossa Maxille laitettiin uudet tuubit korviin. Kaikkinensa operaatio sujui hyvin ja voitiin vain ihmetellä isänsä kanssa pojan reippautta. Itsellä kohosikin sitten kyynel silmäkulmaan, kun saateltiin poika nukkumattia tapaamaan. Max tuumasi pois lähdettäessä, että "Eipä ollut paha juttu". :)
 
Ehdittiin me päivän aikana muutakin, muun muassa nopea vierailu Zaraan, josta tarttui mukaan tämä ihanuus. :)
 
 
Yksi yliviivaus syksyn ostoslistalta. Katselin laukkua jo viime kerralla ja muutaman kerran olen sitä myös nettikaupassa käynyt ihailemassa, koska halusin olla varma päätöksestäni. Alunperin olin nimittäin suunnitellut ostavani itselleni Louis Vuittonin Neverfull -laukun ensi keväänä pyöreiden vuosien kunniaksi. Mutta sitten pohdiskelin, että miten raaskisin laukkua käyttää, koska varsinkin nyt siellä kulkisi reissuilla poikien likavaatetta yms ei niin puhdasta kamaa. Juhlakäyttöön LV on turhan iso. Niinpä tein järkiperäisen ratkaisun tällä erää ja Zaran laukku lähti mukaani. Ja jääpä budjetoidusta summasta aika paljon jäljelle kaikkeen muuhinkin. ;) Kuljeskellessani tuo laukku käsivarrella kaupassa oli heti hyvin kotoinen olo.
 
Ruokailun ja toisen nopean vierailun myötä lähdimme kotimatkalle. Kävin hakemassa nuorimmaiselle pojalle housut ja paidan ensi viikonlopun syntymäpäiville H&M:lta.
 
 
 Nyt on sitten pojilla melko look a like -asut. ;)
 
Tällä hetkellä meillä yritetään kaiken paukutuksen ja poraamisen keskellä nukkua päiväunia. Ihmettelen poikien unenlahjoja, toistaiseksi näyttää uni maistuvan!
 
Tiistain jatkoja murut!

Sisustuskuvahaaste eteinen

Hyppäsin sisustuskuvahaasteen osalta pikaisesti kolmannelle viikolle ja ajattelin esitellä teille meidän eteisen. Tämä johtuu lähinnä siitä, että vihdoinkin saimme nämä Massiven Studio -valaisimet kattoon. Tilasin niitä Laatuvalaisimelta yhteensä neljä kappaletta, joista kaksi tuli kuvissa näkyvään laatoitettuun "entreen" ja kaksi sitten varsinaisen eteisen kattoon.

Kuvan laatikosto ja pöytävalaisin ovat Ikeasta, matto Askosta. Haluaisin pöytävalaisimeksi Kartellin Take -valaisimen, mutta kaikki aikanaan. Tärkeimpiä kohteitakin on listalla. :) Seinällä on magneettitarra. Annoin miehelleni periksi. Itse kun näkisin tuossa ennemmin jonkin Therese Sennerholtin tekstitaulun. ;) Mutta ei tuokaan huono ole. Liukuovikaapisto on Puustellista.


Yllä olevassa kuvassa näkyy Wave -naulakko, jonka esittelin aikaisemmin jo Jotain mustavalkoista -postauksessa.


Tässä alla olevassa kuvassa näkyy yksi valaisimista ja täytyy kyllä todeta, että olivat onnistunut hankinta. Valo on mukavan värinen (3000 K) ja teho parempi kuin hyvä. Laatuvalaisimelta tilaaminen sujui myös hyvin.


Sisustuksen osalta kaipaan kyllä "sitä jotakin". Esimerkiksi jokin viherkasvi olisi mukava (teko -sellainen ehkä kuitenkin, koska olen äärettömän huono pitämään kasvit hengissä!!), en vain tiedä millainen asetelma näyttäisi hyvältä? Vinkkejä?

Meillä tämä päivä kului Turussa, Maxin korvien putkituksessa. Siitä reissusta lisää huomenna. Toivottavasti kaikilla oli perjantaitunnelma tänä aamuna. :)

Who I am

Nappasin tämän haasteen ihanan Coconut White -blogin Padmerinelta. Tarkoituksena on tältä sivulta löytyvien kuvien avulla kertoa asioita itsestä. :) Tässä näitä --















And that's me.
Touhukasta viikkoa kaikille!

I love your blog

Ihanaa, ihka ensimmäinen tunnustus - Kiitos White & Fresh -blogin Irina! :)


Ja näin se toimii:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin
Tämä tunnustus on kiertänyt todella monessa suosikkiblogissani viime aikoina, mutta laitetaan silti eteenpäin, voipi olla, että tulee toisintoa. ;)
Onnenpyörä
Satunen
IMAGE black and white

Ihanaa lauantain jatkoa!

Latest addiction


...on jotakin sellaista, että olen jopa laiminlyönyt lemppariblogien lukemisen iltaisin. :) And that is...

Voi kyllä, viimeinen Twilight -saagan kirja. Jännää tässä on se, että hurahdin itse tarinaan vasta viime maaliskuun lopulla, kun Nelonen esitti kaksi ensimmäistä elokuvaa televisiosta. Olin nuorimmasta pojastamme viimeisilläni raskaana ja päivisin oli aikaa, kun vanhin poikamme kävi vielä päivähoidossa joka arkipäivä. Ensimmäistä elokuvaa en edes katsonut, mutta toisen intouduin nauhoittamaan boxille, että olisi jotakin ajanvietettä päivisin. No olihan meillä muutto, mutta pullea vatsani pakotti rauhoittumaan välillä.
Ja niinpä hurahdin aivan täysillä. Päätin lukea kirjat järjestyksessä ja sitä myöden katsoa myös elokuvat. Paikallisesta kirjastosta ei löytynyt silloin ensimmäistä osaa heti lainaksi, joten marssin suorinta tietä kirjakauppaan ja ostin kirjan omakseni. Ostin kevään aikana itse asiassa kaikki kolme kirjaa sekä myös elokuvat. :) Olen toivoton romantikko, joten myönnettäköön, että elokuvia on tullut katsottua useampaan otteeseen, varsinkin silloin kun Sisu oli pieni. Aluksi nuo vauvathan pääasiassa nukkuvat ja syövät. Tarjoutui siis hyvin hetkiä joko lukea tai tuijottaa elokuvia. Mieheni ei tämän tyyppisistä jutuista piittaa, joten monena iltana istuin yksin sohvan nurkassa, torkkupeitto hartioilla ja vollotin surutta juonenkäänteiden mukana. Välillä huomasin itkeväni jo jotain ihan muutakin kuin Bellan ja Edwardin kohtaloa. Hormonit. ;)  
Kesä vierähti blogimaailman saloja tutkiessa, joten vasta alkuviikolla hain viimeisen kirjan omakseni. Olen Aamunkoi osa 1 -elokuvan kyllä katsonut jo ennakkoon, joten kirjan alku on tuttu. Loppu sen sijaan kutkuttelee ulottuvilla. Innolla odotan tuota viimeistä elokuvaa, joka julkaistaan marraskuulla. Kysymys kuuluukin, että mennäkö elokuviin vai odottaa dvd-julkaisua? Sillä välin nautiskelen kirjan loppuun.
Löytyykö ruudun takaa muita hurahtaneita? :)


Sisustuksen wish list

Tällaisiä haaveita on sisustuksen osalta!



Pallolampunjalka ja Deco -varjostin mustana Pentik / harmaa torkkupeitto Isku / harmaa matto Sotka / lattiavalaisin Nice Paloranta / pöytä Hay Finnish design shop / Kartell Bourgie Sisustusidea

Pallolampunjalka varjostimineen yöpöydälle, torkkupeitto makuuhuoneeseen ja loput listalla olevat ihanuudet olohuoneeseen. Tuota lattiavalaisinta olen halunnut k a u a n. Jokin halvempi vaihtoehto kun kävisi myös, mutta kriteerinä tuo krominen jalka ja musta varjostin. Vinkkejä? Lisäksi niitä kehyksiä kaipailen bestå-kaappien päälle ja Maxin huoneeseen valokuvia varten. Ja onhan noita muitakin juttuja pohdinnassa, mutta tässä ehdottomia unelmia. :)
Mitä löytyy teidän sisustuksen toivelistalta? :)

Hankintoja Ikeasta

Pientä ja jotain vähän isompaakin tarttui mukaan maanantain Ikean visiitiltä. :) 


Yksi uusi Bestå-kaappi koossa 60 x 40 x 128 pääsi jonon jatkoksi kolmen muun samanlaisen kaapin seuraan. Kävin sunnuntaina hakemassa loput henkilökohtaiset tavarat entisen työnantajani luota ja nyt on niillekin paikka. Lisäksi mukaan tarttui eteisen magneettitarraan lisää magneetteja valkoisina, Skubb-laatikoita asusteille, Ribba-tauluhylly nuorimman pojan huoneeseen sekä vessaan Näckten-matto, joka maksoi 0,99 €! :) Eipä ole hinnalla pilattu.
Maxille ostin myös pussilakanasetin ja Smaska-kulhoja sekä yllätyksenä Lillabo-sarjan junaradan palikoita. Ne olivat suuri hitti, joten ensi kerralla täytyy ostaa lisää osia!
Aurinkoista maanantaita! :)

Ikeasta

Eilinen päivä vierähti Ikeassa. Olin suunnitellut sinne reissua jo hyvän tovin, aina jotain pientä kun tarvitaan. Tai ainakin mukamas tarvitaan! ;) Tällä kertaa saldo jäi yllättävän niukaksi. Sinänsä kurja juttu, koska aina ihan fiiliksissä sinne lähtee, ja sitten pettyy, kun jotakin tuotetta ei löydy. Meiltä on matkaakin jonkin verran. Uusi kuvasto oli kotona vastassa ja näpsinkin siitä muutamia sellaisia juttuja, joita jäin kaipaamaan.


Laatikon jakajia pyörittelin pitkän tovin käsissäni, mutta en lopulta uskaltanut ostaa. Näitä olisi kyllä ollut saatavissa, mutta aloin epäröidä laatikoiden koon suhteen. Meillä keittiö on Puustellista ja etenkin kuiva-aine laatikkoon kaipaisin jotakin organisointia helpottavia juttuja.


Mattotarjontaan olin hieman pettynyt. Sopivan kokoista harmaata mattoa ei löytynyt, vaikka siinä toivossa reissuun lähdin. Haussa on siis edelleen matto olohuoneeseen. Tässä kohdin en ole kuitenkaan valmis huimaa summaa mattoon käyttämään, koska vanhempi pojistamme on kuivaksiopettelu vaiheessa. Perus 160 x 230 koko on kuitenkin liian pieni tilaan, ja tuntuu, että siitä isompia kokoja on huonommin saatavilla tai sitten ei ole vain vielä tärpännyt. Toivoisin, että matossa oli hieman elävä nukkapinta.


Valokuvakehykset olivat myös ostoslistalla, mutta sopivanlaisia ei tullut vastaan. Nyttja-kehykset tuntuivat liian heppoisilta ja Strömby-kehystä löytyy ainoastaan mustana ja hopeana. Haluaisin valkoisia kehyksiä lasten kuvia varten, eri kokoisina. Metsästäminen siis jatkukoon.


Saamatta jäi myös tuota Rationell variera laatikkoa valkoisena, pienemmässä koossa. Tykkään kovasti tuosta laatikkomallista ja niitä meiltä löytyy ennestään muun muassa keittiöstä ja bestå-kaapistosta. Niihin on kiva säilöä kaikkea pientä kamaa, mutta yhdellä silmäyksellä kuitenkin näkee, mitä laatikossa on.

Jokos te olette uuden kuvaston selailleet läpi? Päätyikö mitään listalle?
Tyhjin käsin ei onneksi minunkaan tarvinnut poistua, mutta niistä ostoksista lisää huomenna! :)

Sisustuskuvahaaste valaisin

Aika käydä jälleen sisustuskuvahaasteen kimppuun ja esittelyssä on seuraavaksi valaisin. Meillä keittiön pöydän yllä roikkuu Yki Nummen Lokki-valaisin. Valaisin on saatu lahjaksi viime jouluna. Tykkään tuosta kovasti, yksinkertaisen kaunis mielestäni ja ennen kaikkea ajaton.



Mukavaa maanantain jatkoa muruset!

Kosto season finale

Tämä oli vielä pakko tulla jakaamaan teidän kesken ennen kuin suuntaan ulos sateeseen pihahommiin. :) Kovasti paljon en televisiota ehdi katsella, lasten tultua kuvioihin. Tässä on kuitenkin yksi lempisarjoistani, jota seuraan herkeämättä.


Oikein vatsanpohjaa kutkuttaa, koska viime jakso päättyi jännittäviin tunnelmiin. Tämän illan jakso on samalla ensimmäisen tuotantokauden päätösjakso. Toivon mukaan lapset nukahtavat illalla sujuvasti! :)

Ostoksia ja juhlahumua

Eilinen päivä olikin aamusta alkaen täynnä ohjelmaa. Ensiksi riennettiin kaupungille hoitamaan lahjojen osto, miehelle kauluspaita sekä vihdoin se valkoinen päiväpeitto, josta lisää myöhemmin! :) Lahjat olivat anopille, joka juhli eilen pyöreitä vuosia. Iltapäivä vietettiin siis päivittäen sukulaisten kuulumisia ja nauttien sekä hyvästä ruuasta että auringosta. Kyllä, juuri kun itse ehdin jo aavistella syksyn tuloa, on lämpimiä päiviä riittänyt useammalle sormelle. Ihanaa! Nyt vain ahkerasti vielä sortsit ja hihattomat topit käyttöön, tuskin niitä päiviä enää useammalle viikolle riittää.


Juhlissa minulla oli päälläni kuvan Gantin olkaimeton mekko, jonka ostin toukokuussa nuorimmaisen pojan ristiäisiin. On siitä kiitollinen vaate, että ylimääräiset kilot eivät ahdista ja pituuttakin on sen verran, että hieman tohtii kyykistellä. Kaulaan vaihdoin Kalevalan Isän tytär -korun. Tykkään pukeutua simppelisti.


Miehelleni käytiin ostamassa aamulla uusi kauluspaita. Mitenkään nämä jutut eivät jää ikinä viime tippaan, kuulostaako tutulta? :) Ajatuksena oli ostaa ensi lyhythihainen, mutta sellaisia ei enää ollut ja aikakin oli rajallinen. Niinpä mukaan lähti sininen, mukavan vilpoisaa materiaalia oleva Philosophy Blues Originalin paita. Hintakaan ei päätä huimannut, koska oli alessa -50% + lisäale -20%. Kerrankin kävi tuuri. Ja nyt on asu sitten kahden viikon päästä oleviin toisiin synttärijuhliin. Itse vetäisen jälleen tuon Gantin ylleni ja jalkoihin valkoiset avokkaat kuten eilen.   

Miten teidän lauantai sujui? 


Täydennystä vaatekaappiin - wish list

Syksy tekee tuloaan. Vaikka onkin ollut lämpimiä päiviä niin huomaa iltaa kohden, että ilma alkaa viiletä. Aamut ovat myös olleet kolean tuntuisia. Poimin eilen muutamia asusteita, jotka ovat keikkuneet jo jonkin aikaa ostoslistalla. Katsotaan, josko jo tänä syksynä jokunen eksyisi kotiinkin asti. Itse asiassa tänään minun piti viettää päivä Turussa nuorimmaisen pojan kanssa. Tarkoituksena oli etsiskellä muun muassa muutamaa listalla keikkuvaa juttua ja paria sisustuspuolen ihanuutta, mutta päätin toteuttaa reissun vasta myöhemmin. Koti kaipaa siivousta ja kävin jo reippaalla aamukävelylläkin, jonne en ole vielä tällä viikkoa lainkaan ehtinyt. Tällaisiä olisi wish listilla vaatekaapin osalta syksylle:


Musta perus bleiseri H&M / musta tai ruskea ideaalikokoinen crossbody laukku Michael Kors Lyst / iso ruskea laukku Zara / mustat nahkahanskat Stockmann / laadukas huivi Mulberry / ruskeat saappaat Marc O'Polo Zalados / tennarit Lacoste Zalados / mustat ballerinat Tory Burch Shopbop

Vaatteita en niinkään kaipaa, koska edelleen yritän päästä raskauskiloista eroon. On näet kuin uusi joulu, kun joku vanha vaate mahtuu päälle! ;) Tuo bleiseri on silti sellainen, että se pitänee kuitenkin kotiuttaa. :)

Erityistä tilausta on kengille. Vanhat Vagabondini alkavat hajoilla, mutta menevät puistossa poikien kanssa vielä. Vanhat Lacostet alkavat myös olla enemmän ruskeat ja kuluneet kuin valkoiset ja kiiltävät, joten aika hankkia uudet. Niiden laatuun olen ollut erittäin tyytyväinen, toisin kuin Vagabondien. Nämä nykyiset on hankittu vuonna 2008, ja on olleet kovassa käytössä. Viimeisenä listalla on ruskeat saappaat, jotka ovat varmaan pisimpään olleet listalla. :) Miten niiden saappaiden hankinta onkin niin hankalaa. Tuntuu, että aina puristaa pohkeesta ja nilkassa on löysää. Onko muita kohtalotoveita?

Toiseksi eniten tilausta on laukuille! Iso ruskea nahkainen laukku olisi kätevä etenkin näin, kun vauvan tavaroita tarvitsee kuljettaa mukana, myös Maxin tavaroille tarvitaan tilaa niistä omista puhumattakaan. Vanha Espritin cross body alkaa sekin hajoilla. Se on ollut laukku, jota käytän päivittäin ja nyt kaipaan tilalle uutta. Vaan eipä ole vielä löytynyt sopivan kokoista. Siis sellainen, johon mahtuu kukkaro, puhelin, huulirasva ja huulikiilto, nenäliinoja ja vaikka vaippa. Ei liian pieni eikä suuri. Cross body -mallinen sen vuoksi, että kahden lapsen kanssa kulkiessa on hyvä, että kädet ovat vapaana. ;) Ruskeiden saappaiden ohella tämä on toinen ikuisuusprojekti.

Viimeisenä sitten haussa laadukas huivi ja nahkahanskat. Huivi voisi kyllä olla asteen ohuempi kuin tuo kollaasin huivi, mutta ruutukuviosta saa plussaa. Nahkahanskojen suhteen olen ollut onnettoman hutilo. Yleensä olen tosi tarkka tavaroistani, mutta hanskojen suhteen piilee huono karma, sillä KAHDET olen jo johonkin onnistunut hukata. Not good, not good! :)


Mitä teidän ostos/toivelistalta löytyy? 

Korvapotilas

Meillä oli tänään aamulla Maxin korvakontrolli paikallisessa lääkärikeskuksessa. Onneksi on tuo vakuutus niin voi turvautua yksityisenkin palveluihin. Ja niin vain meitä kutsuu Terveystalo reilun viikon päästä ja edessä on uusi putkien laitto. Maxille laitettiin ensimmäiset putket puolitoista vuotta sitten ja nyt ne korvataan uusilla, koska ovat irtoamassa. Syitä on myös muita, mutta yhtä kaikki - tämä on paras ratkaisu.

(Kuva google.)  
Max oli kyllä hurjan reipas, vaikka lääkäri joutuikin hieman kaivella korvaa nähdäkseen kunnolla. Lääkkeeksi Maxille määrättiin mansikkajäätelö. ;) Toivottavasti nuo putket helpottavat pojan sairasteluita myös tulevaisuudessa yhtä hyvin kuin ennen. Viimeisen puolentoista vuoden aikana Max on sairastanut kolme tulehdusta. Nähtäväksi jää tuleeko tuosta pienemmästä veljestä samanlainen korvapotilas kuin isoveljestään.


Joka tapauksessa illalla herkuttelemme näillä. :)

 Aurinkoista päivän jatkoa!

Sisustuskuvahaaste yöpöydät

Sisustuskuvahaasteen osalta starttaa nyt toinen viikko ja esittelyssä yöpöydät. Kyseiset yöpöydät vilahtivatkin jo Makuuhuoneen tapetti -postauksessa, mutta tässä vielä parempaa kuvaa.



Yöpöydät ovat siis Kartellin Jolly-pöydät ja valaisin Pentikiltä. Tuollainen toinen valaisin tarvitsisi vielä hommata.

Meillä olisi tiedossa tänään kauppa- ja puistoreissua, jotta mieheni saa maalattua talon otsalautoja. Nappi päivä jos vielä ehdin itse lenkille illalla!
Ihanaa keskiviikon jatkoa! :)


Sisustussäästöt Kodin Ykkösessä

Tällainen löytyi sähköpostista!


Ei hullumpia tarjouksia. Olohuone kaipaa uutta mattoa ja  makuuhuoneesta puuttuu valaisin. Harmittaa oikein, että en pääse tänään käymään paikan päällä. :( Käykäähän te muut tekemässä hyviä löytöjä.

Asuntomessukuvia ja ideoita uuteen kotiin osa 3

Viimeinen asuntomessupostaus tulee tässä ja vuorossa on kylpyosasto. Kylpyhuone ja sauna ovat itse asiassa sellaisia, joihin olen aika tyytyväinen nykyisessä talossamme. Ainoastaan kylpyhuoneen valaistuksessa olisi pientä hiomista, mutta muutoin mitään suuria muutoksia todennäköisesti ei ole näiden suhteen luvassa uudessa talossamme. Seuraavassa tulee kuitenkin muutamia kivoja yksityiskohtia esittelyyn. :) Pahoittelen jo etukäteen näiden kuvien huonoa laatua!



Ensimmäisessä saunassa viehättää nuo vaaleat laudepuut, mutta niin kuin jo omaa kylpyhuonetta koskevassa postauksessa (johon pääset tästä) pohdin, että kuinkahan nuo toimivat käytännössä. Jälkimmäisen kuvan valkoinen kiuas on ihana ja samoin valkoinen laatta pistää silmään. Ai miten niin tykkään valkoisesta!? ;) Tiedän kyllä, että mieheni ei todennäköisesti tuohon valkoiseen laattaan saunassa suostuisi. Hän tykkään enemmän perinteisestä tyylistä. 


Kylpyhuoneen osalta tuo suihkujen taustaseinä on erittäin mielenkiintoinen. Rosoisuudesta tykkään, mutta mietityttää miten tuo toimisi valkoisen laatan kanssa, josta en ole ehkä kuitenkaan valmis luopumaan. Lisäksi tuo shampoiden ja hoitoaineiden säilytyspaikka on oivallinen. Miltäköhän sellainen näyttäisi laattapinnalla?



Tässä talossamme meillä ei ole mitään varsinaista vilpolaa tai muuta sellaista paikkaa, jossa rentoutua hetki saunassakäynnin yhteydessä. Molemmat, mieheni ja minä, olemme sitä mieltä, että seuraavaan taloon sellainen tulee. Näissä kuvissa yhdistyy värimaailma, josta itse pidän kovasti: valkoinen, harmaa, musta ja vaalea puu. Myös jälkimmäisen kuvan yksinkertaisen kaunis tyyli on omaan mieleen, "vilpolan" ei myöskään tarvitse olla välttämättä tuon isompi tila ajaakseen asiansa.

Tällaisiä ajatuksia tänään! :)