ENSIMMÄISEN ADVENTIN TUNNELMIA




Koko joulu tuntuu tulevan tänä vuonna paljon aikaisemmin, kun ensimmäistä adventtiakin vietettiin jo marraskuun puolella. Suuresti en ole vielä joulua kotiin laittanut, mutta jotakin pientä kuitenkin. Clas Ohlssonilta ostetut valotähdet viriteltiin tuttuun tapaan olohuoneen korkeisiin ikkunoihin. House Doctorin tähtiä haluaisin lisää olemassa olevien kahden tilalle. Nyt näistä toinen löytyy vanhimman pojan huoneesta ja toinen käytävältä. Mies vain ei innostunut kiipeämisestä katon rajaan, kun visioin hänelle suunnitelmiani valkoisesta tähtirykelmästä. Muutama kynttilä palamaan ja talven ensimmäinen hyasintti. Niistä oli meidän ensimmäinen adventti tehty.

// the first advent

MARIMEKON KEVÄT 2017


Ennen kuin sukelletaan kunnolla joulutunnelmointiin, en voinut olla tarttumatta näihin viime viikolla julkaistuihin Marimekon ensi kevään malliston kuviin. Stailauksesta vastaa aina niin ihastuttavaa jälkeä aikaansaava Lotta Agaton. Näitä kuvia ensi kertaa katsellessa ajattelin jo hetken, että joutaisi se joulukin pois alta. Mieli harhaili valon keskelle, valkoisen ja vihreä liitto on näissä kuvissa niin kutsuva.


Marimekko ei ole tyyliltään ikinä ollut siellä listani kärkipäässä, mutta näissä kuvissa käytetyt vihreän ja kirkkaan väriset lasimaljakot ovat sellaisia, joita näkisin mielelläni myös omassa kodissani. Yksityiskohtien lisäksi huomio kiinnittyy arkkitehtuuriin ja materiaalivalintoihin. Voiko stailauksessa edes epäonnistua, kun puitteet ovat noin kauniit? 

// Marimekko Spring 2017 - styling Lotta Agaton

KOLME KONSTIA PIMEYTTÄ VASTAAN


Pidempään blogia seuranneet tietävät, että en ole oikein talvi-ihmisiä. Lumi ja pakkaset nyt vielä, mutta tuo pimeys. Se tuntuu välillä ihan sietämättömältä. Kulunut syksy ja alkutalvi ovat sujuneet hämmästyttävän nopeaan ja en ole vielä ehtinyt synkistellä juuri lainkaan. Ynnäilin ajatuksia ja löysin lopulta kolme asiaa, joilla selvästi on ollut yhteyttä tähän.



Pukeudu sään mukaisesti! Täydensin vaatekappia talven varalle uudella talvitakilla ja lämminvuorisilla kengillä. Lisäksi pakkaslukemilla olen ottanut tavaksi pukea yhden ylimääräisen parin pitkiä housuja päälle, vaikka se tuntuu töissä 15 minuutin siirtymämatkoja ajatellen täysin turhalta. Ulkona liikkuminen on kuitenkin paljon miellyttävämpää, kun vaatetus on asiallinen.

Pidä itsesi kiireisenä! Töiden, kotipuuhien, lasten ja omien harrastusten yhteensovittaminen aiheuttaa välillä puhinaa, mutta toisaalta ne rytmittävät arkea mukavasti ja viikot hujahtavat ohi rutiinilla. Tässä tapauksessa sillä on siis positiivinen merkitys. Siinä kohtaa, kun arjesta tulee tiukkapipoista hymytöntä suorittamista, kannattanee miettiä asiaa uudelleen.

Järjestä jotain mitä odottaa! Lokakuinen Kööpenhaminan matka katkaisi mukavasti syksyä, syyslomalla saimme viettää miehen kanssa laatuaikaa kaksin, marraskuun alussa kävimme ostoksilla, tälle viikonlopulle osuu lasten harrastuksia ja jääkiekkopeliä, seuraavaksi sitten niitä pikkujouluja ja joulun valmistelua muutenkin. Joka tapauksessa mieli on positiivisempi, kun on jotakin mitä odottaa!

// How to get through the dark winter period of the year: Dress up properly, keep yourself busy and plan something to wait for. If these things aren't enough add some candles, wool socks and chocolate! :)

VÄHÄN JOULUA



Oikein hyvää isänpäivää! Meillä syötiin tuhti aamupala oman perheen kesken ja muistettiin isiä. Sujuvasti juhlapyhä vaihtui toiseen, kun päätiin aamupäivällä kaivaa vanhat joulukoristeet esiin. Mitään sen suurempaa askelta joulun suhteen en vielä ottanut - kunhan tein tilannekatsauksen.

Me vietämme yleensä joulun poissa kotoa, niin tänäkin vuonna. Viime vuonna kuitenkin päätin, että poikien vuoksi ja miksei itsenikin, olisi mukavaa jos kotoa löytyisi oma joulukuusi. Heräsin tähän ilmeisesti liian myöhään sillä sopivia ei ollut joulukuun alkupuolella enää tarjolla. Tänä vuonna päätin olla varhain liikkeellä ja jo lokakuun lopulla hankin meille ikivihreän kuusen Prismasta. Kokosin sen tänään ensimmäisen kerran ja voi miten jouluinen olo siitä heti tulikaan. Odotellaan nyt kuitenkin reilusti lähemmäs aattoa. Mielessä on lisäksi valoköynnös ulos, paperiset pikkukuuset, itsetehty joulukalenteri lapsille, joulukukat ja piparien leivonta. Pinterestin Merry Christmas -kansio pullistelee toinen toistaan ihanampia fiiliskuvia, käy kurkkaamassa jos kaipaat inspiraatiota. Voi tule joulukuu jo pian!

// Christmas in my mind.

MARRASKUU?




Ei aivan heti tästä valon määrästä uskoisi, että on marraskuu. Otin nämä kuvat viime viikonloppuna, kun sain hääräillä lauantaina iltapäivällä kaikessa rauhassa kotona. Aamupäivällä oli vasta satanut hentoinen lumipeite. Viikon mittaan lunta on kertynyt muutama sentti enemmän ja vastapainona näille kuville on mielen vallannut kovin jouluinen olo. Melko harvinaista, että näin aikaisin sitä etsiskelee jouluvaloja ikkunoihin ellei tarkoitus ole rikkoa ympärille laskeutuvaa pimeyttä. Pienesti uskalsin jo laittaa joulua ja ripustin poikien huoneisiin pallovalot. Ne taitavat enemmänkin ajaa kyllä tunnelmavalojen virkaa. Joka tapauksessa lapset olivat innoissaan, kun saivat nukahtaa valojen kajossa.

// bright days in November

RUUHKAVUOSIEN TÄYDELTÄ ELÄMÄÄ - #meollaanlifie


Tämä viikko on tuonut tullessaan ajatuksen ruuhkavuosista muun muassa kiireisten ja pitkien työpäivien sekä lasten harrastusten ja synttärijuhlien myötä. Näihin päiviin asti olen jotenkin onnistunut mielestäni välttelemään koko teemaa tai kokenut, että ei elämä niin kovin kiireistä ole, vaikka lasten lisäksi tässä on rakennettu pari taloakin. Niin vain tuntuu, että ne ruuhkavuodet alkavat saada otteen kuitenkin. Elämässä on tällä hetkellä niin paljon kivoja juttuja, joihin tarttua.


Viikonlopun vapaapäivät mielessäni olen sinnitellyt koko viikon ja nyt on aikaa istahtaa myös koneen äärelle. Olette ehkä huomanneet blogin ulkoasussa muutaman muutoksen. Sen lisäksi, että banneri ja logo ovat vaihtuneet (palataan tähän erikseen), myös Indiedaysillä on tapahtunut muutoksia. Blogirinki ja Indiedays yhdistyivät viime keväänä ja sen myötä viime viikolla portaalia järjesteltiin uudelleen.


Tätä nykyä Indiedaysin alta löytyvät muoti- ja kauneusbloggaajat, Lifiesta lifestylebloggaajat ja Foodloverista ruokabloggaajat. Tervetullut uudistus, joka toivottavasti on lukijoillekin selkeämpi. Blogini löytyy nyt siis jatkossa Lifien alta. Ruuhkavuosi -sana saa tässä yhteydessä kuitenkin huomattavasti positiivisemman kaiun, sillä kaikki 164 blogia tarjoavat varmasti elämänmakuista luettavaa ja jokaiselle jotakin. Puutalobaby -blogin Krista heitti ilmoille haasteen nimetä viisi lempparia. Itse suosittelen tsekkaamaan ainakin Beauty of Life-, Koti kaupungin laidalla-, Zubi's corner-, Monday to Sunday home- sekä  Pieniä unelmia - elämän murusia -blogit, mutta käy ihmeessä kurkkaamassa myös koko joukko Lifien sivuilta