HALLOWEEN TIVOLISSA


Jatketaan ihan pienesti vielä Halloween -teemalla, sillä lupailin palata kuvilla Kööpenhaminan Tivolista. Ennen matkaa tiedustelin täälläkin reissuvinkkejä ja Tivoli nousi useasti esille ei pelkästään lapsia, vaan myös aikuisia ajatellen. Itse ehdin jo surra, että koko paikka on kiinni matkamme ajan, mutta parahiksi se aukeni tulopäivää seuraavana päivänä. Tivoli on auki lokakuun puolesta välistä aina kuun viimeiseen viikonloppuun asti, kunnes se sitten muuttuu Joulun ihmemaaksi marraskuulla.




Ja olihan se kerrassaan upea! Laitteisiin olisi tarvinnut ostaa erilliset liput (Copenhagen card oikeutti sisäänpääsyyn), mutta vaikka tyydyimmekin vain alueella pyörimiseen ja herkutteluun niin nähtävää ja katseltavaa riitti silti. Olimme liikkeellä alkuillasta ja jo silloin näky oli vaikuttava, vaikka tuhannet valaistut kurpitsapäät eivät aivan päässeetkään oikeuksiinsa. Jokainen yksityiskohta oli huolella mietitty ja kokonaisuutena tivoli lähenteli Disney Worldin tasoa ollen tunnelmaltaan kotoisampi ja vähemmän kaupallinen.



Huvipuisto oli vuorattu kurpitsoin, kynttilöin ja erilaisin lyhdyin. Penkeillä, kurpitsakasojen ja heinäpaalien keskellä sekä pienten puotien sisäänkäyntien vieressä istui aidon näköisiä luurankoja, zombeja, variksenpelättimiä ja heinämiehiä, noidankattiloita ja hämähäkkejä unohtamatta. Lisäksi siellä järjestetään näytelmiä, konsertteja, paraateja, musikaaleja ja kabareeta. Lämpimästi siis suosittelen alueen tsekkaamista ainakin näin Halloweenin ja Joulun aikaan. Mene ja tiedä, mutta epäilen, että muutoin anti saattaa jäädä vaisuksi.

// Halloween in Tivoli, Copenhagen

PIENEN BUDJETIN HALLOWEEN





Meidän perheellämme ei ole tapana juhlia Halloweenia suuremmin ja juuri tänään puhuin äitini kanssa, että omassa lapsuudessani sellaista juhlaa ei edes tunnettu. Nyt kun se juhlana kuitenkin eri tavalla jo noteerataan, on lapsille kiva järjestää jotain. Keräilin pitkin viikkoa ideoita, joilla toteuttaa pienen budjetin Halloween.


Äitini oli kylässä tänään ja taiteili appelsiineille kasvot. Mustan lepakon mallin löysin kaapin kätköistä, käytin tuota samaa vanhimman pojan 5-vuotis synttäreillä, jotka järjestettiin Halloween teemalla. Samaa mallia käyttäen askartelin limsatölkeille siivet, muotoilin vain vähän eri tavalla. Tölkit olisi vielä voinut spraymaalata mustaksi, mutta päätin oikaista tässä kohdin. Lopuksi vielä väreihin sopivat servietit ja pillit. Tarjoilupuolella panostin suklaakuorrutteisiin vaahtokarkkeihin, mutta muuten pöytään perinteisempiä juttuja eli pikkupizzoja, dippivihanneksia, perunalastuja ja karkkeja. Siinä meidän Halloween. Mukavaa lauantai-iltaa!

// Table setting for tonight's Halloween celebration.

VINKKEJÄ KÖÖPENHAMINAAN MATKAAVILLE

No niin nyt se kattavampi kierros Kööpenhaminaan. Pikaisella googlettelulla löytyy toinen toistaan hyviä vinkkejä kaupunkiin matkaaville, mutta ajattelin minäkin silti jakaa omani. Ehkäpä näistä kuitenkin löytyy jotakin uutta näkökulmaa matkaa suunnitteleville.



Majoitus ja liikkuminen:

Reissussa meidän hotellimme oli Copenhagen Star Hotel. Keskitason hotelli lähellä København H -päärautatieasemaa, jota voidaan pitää julkisen liikenteen solmukohtana. Hotellihuone ei ollut mikään sisustajan unelma, mutta kaikkiaan erittäin toimiva ja hinta-laatusuhteeltaan onnistunut hotellivalinta. Aamiaismahdollisuus oli lisämaksusta ja söimme reissun aikana kahtena aamuna hotellilla, (kolmantena aamuna lentokentällä). Runsaan aamupalan turvin jaksoi pitkälle päivään.

Erityisen hyvänä asiana pidän hotellin sijaintia, ainoastaan pari korttelia päärautatieasemalle. Keskustan alue on kompakti ja kierrettävissä myös kävellen, etenkin jos reissuun on varattu useampia päiviä. Kesällä pyörä olisi varmasti myös oiva vaihtoehto tutustua kaupunkiin. Lasten vuoksi me turvauduimme jalan kulkemisen lisäksi metroon. Metroverkko on itse asiassa laajenemassa keskustan alueella entisestään, mutta nykyiselläänkin se tarjosi sopivasti lepotaukoja 4- ja 6-vuotiaille pojillemme.

Yksittäisillä lipuilla matkustaminen julkisilla on kallista puuhaa, mutta me nappasimme heti lentokentän tuloaulan info-pisteestä meille aikuisille Copenhagen cardit kahdeksi vuorokautta.  Kortin haltijan seurassa saa kulkea ilmaiseksi korkeintaan kaksi alle 12-vuotiasta lasta, joten lapset eivät tarvinneet omia lippuja ja lisäksi samaisella kortilla on vapaapääsy lukemattomiin eri nähtävyyksiin. Näiden kahden päivän aikana kiersimme metroa käyttäen kauempana sijaitsevat kohteet.




Nähtävyydet:

Kööpenhamina tarjoaa mielenkiintoista nähtävää muuallakin kuin vain keskustan alueella. Itse olin listannut vierailukohteiksi etukäteen Amager strandparkin, Rosenborgin linnan, Tivolin sekä Nyhavnin lähinnä lapsia ajatellen. Jos päivät ja seura olisivat antaneet paremmin myöden olisin halunnut käydä myös esimerkiksi Christianian kaupunginosassa. Heti ensimmäisenä päivänä lähdimme takaisin lentokentän suuntaan ja kävelimme metroasemalta rantaa mukaillen Den blå planet -akvaarioon, jonka lapset bongasivat hotellihuoneen turistioppaasta. Vaikuttava paikka ja mikä upea näkymä merelle Ruotsin suuntaan akvaarion kahviosta. Akvaariosta hurautimme metrolla muutamaan pysäkkiä pohjoisemmaksi aikomuksena käydä kävelyllä Amagerin rannalla. Erityisesti kesäisin tuo on suosittu ajanviettopaikka. Hyinen tuuli kuitenkin pakotti kääntymään pian takaisin.

Reissun toisena päivänä kohteeksi valikoituivat Rosenborgin linna sekä Tivoli. Linna puutarhoineen on upea. Linnassa on nähtävillä muun muassa Tanskan kuninkaallisten taidekokoelma, paljon historiallisia esineitä sekä kruununjalokivet. Lasten kannalta mielenkiintoisinta oli katsella viereiselle hiekkakentälle parkkeerattua hävittäjää, kuninkaallisen vartioston marssia sekä linnaa vartioivia sotilaita. Linnan lisäksi erityisesti lasten mieleen oli Tivoli. Palataan siihen ihan erikseen Halloweenin kunniaksi.

Viimeiselle päivällä jätimme ostoskatu Strøgetin ja Nyhavnin alueen, joka löytyy Strøgetin toisesta päästä. Lapset jaksoivat kävellä molempiin suuntiin todella hienosti ja jos väsy alkoikin painaa puserossa, löytyi lelukauppoja sopivin välimatkoin pitkin kävelykatua, joilla motivoida matkantekoa. Ostosten tekoon tuo katu sivukujineen (erityisesti Købmagergade ja Pilestraede, jotka lähtevät Illumin tavaratalon molemmin puolin kohti Rosenborgin linnaa ja Kultorvetia) on mainio, mutta eipä sieltä juuri enää sellaista löydä, mitä ei Suomesta saisi. Nyhavn ei paljon esittelyjä kaipaa, tuo postikorttien värikkäiden rakennusten rivi satama-alueella. Piipahdimme siellä pikaisesti, ja seuraavaa kertaa ajatellen tämä on yksi alue, jonne haluaisin palata uudelleen. Istuisin alas johonkin kanaalin varren monista tavernoista ihmettelemään tanskalaista elämänmenoa.


Ruoka ja juoma, ostokset:

Kööpenhaminassa on sanottu olevan kallis hintataso ja sitä se kyllä oli. Tosin Helsinki-Vantaalta ostetun aamupalan jälkeen ei mikään enää tuntunut kalliilta. Matkaan siis kannattaa lähteä joka tapauksessa löysin kukkaron nyörein, vaikka et aikoisi tehdä suurempia ostoksia, illallistaa fine dining -ravintoloissa tai poiketa kahviloihin nähtävyyksiä kierrellessä.

Kaupunki tarjoaa ruokapaikkoja jos joka makuun. Lasten toiveesta ruokailimme pikaruokaravintoloissa, mutta myös herkullisissa brunssikahviloissa. Ehdoton suosikki Kalaset löytyi Nørreportin metroaseman läheltä osoitteesta Vendersgade 16. Sympaattinen pikkukahvila, joka tarjoilee kotitekoista ruokaa ruotsalaisella otteella. Hyggen aisti joka solulla. Toinen makunautinto osui kohdalleni Tivolissa. Ilta oli kylmä ja tuulinen(!), mutta pienestä kioskista tarjoiltu hot apple cider lämmitti kovasti mieltä ja varpaitakin.

Iltapala-aineet reissullamme nappasimme mukaamme kaupunkialueen måltidsmarkedista Irmasta. Erityisesi Irman näkkileivät maittoivat lapsillekin ja olivat herkullisia. Irmassa pyöriessä kannattaa kiinnittää huomio myös merkin omiin kauniisti pakattuihin ihonpuhdistus- ja pyykinpesuainetuotteisiin. Kelpaisi kyllä omaan kotiin!

// My tips when travelling to Copenhagen.

KIERROS HAY:N LIIKKEESSÄ KÖÖPENHAMINASSA


Viikko on vierähtänyt jälleen huimaa vauhtia. Tänään vietimme 16 pojan kesken vanhimman poikamme kaverisynttäreitä. Voitte kuvitella, että nyt on paikallaan hetken rentoutuminen ja siten palataanpa viime viikonloppuiseen Kööpenhaminan reissuun. Kokoan teille vielä myös laajemman reissupostauksen, mutta sitä ennen otetaan yksittäisen tarkastelun kohteeksi tuo ihana tanskalaisen designhuonekaluyritys Hay:n liike kävelykatu Strøgetilla.




Vaikka meiltäkin Hay:n tuotteita löytyy, ei merkki itsessään lukeudu ehdottomiin lemppareihini. Vähän liikaa väriä ja kuvioita. Tilava, kahdesta kerroksesta koostunut myymälä oli kuitenkin näkemisen ja kokemisen arvoinen. Jo pelkästään tuon vanhan rakennuksen arkkitehtuuri on upea. Lisäksi huonekaluista oli koottu omia pieniä "huoneita", jotka houkuttelivat istahtamaan hetkeksi jos toiseksi ja ihastelemaan kaikkea kaunista ympärillä.




Kaikkiaan myymälän tunnelma ja Hay brändinä kuvastavat hyvin tanskalaisuutta ja kaupungista huokuvaa ilmapiiriä. Vapaamielistä, värikästä ja rentoa, mutta kuitenkin klassisia ja ajattomia piirteitä.

// Hay House in Copenhagen

KÖÖPENHAMINAN REISSUKUULUMISET






Tervehdys! Täällä on aamulennolla palattu takaisin Suomeen ja mieli teki heti tulla kertomaan ensitunnelmat reissusta. Lähdimme siis torstaina aamulla Norwegianin lennolla ja palasimme niin ikään aamuseitsemän koneella Helsinkiin. Aamuherätykset tekivät aavistuksen tiukkaa, mutta lentomatka molempiin suuntiin sujui ainakin joutuisasti nukkuen. Ihastuin kaupunkiin täyttä päätä. Kiiltokuvamaista rakkautta himmensi ainoastaan hyytävä tuuli sekä se, että joka puolella rakennettiin jotakin. Mutta kun bloggasi ne mielestään ja keskittyi kuuntelemaan iloista puheensorinaa, ystävällisiä sanoja ja lasten naurua; katselemaan kauniita rakennuksia ja hymyileviä kasvoja; nauttimaan herkullisista brunsseista, oli pala kuuluisaa tanskalaista hyggeä juuri siinä.

Reissatessa tulee itselleni harvoin sellainen olo, että johonkin kohteeseen olisi kiva palata uudestaan. New Yorkin ja Barcelonan ohella Kööpenhamina nousi kyllä sellaiseksi.

UUSI SÄNGYNPÄÄTY FAMILON JOUSTO


Jo noin vuoden päivät olen kaivannut makuuhuoneeseen sängynpäätyä. Reilusti normaalia korkeampi huonekorkeus, vaaleat seinät ja lattia tekevät huoneesta helposti kolkon. Vaikka tyyliltään moderni ja pelkistetty ovatkin juttuni, makuuhuoneessa täytyy olla tiettyä pehmeyttä. Toinen painava syy on ollut seinän suojaaminen, koska päätypuolen seinä likaantuu yllättävän helposti, vaikka kumpikaan meistä ei koskaan mene nukkumaan likaisin hiuksin.



Kriteereitä sängynpäädylle olivat luonnollisesti mitat (sillä halusin tarpeeksi matalan päädyn, mutta koko sängyn levyisen), siivoamisen kannalta omilla jaloilla seisova pääty, irrotettava päällinen sekä tietysti tyylikäs ulkonäkö. Yhteistyössä Familonin kanssa meille saapui Jousto -sängynpääty, joka täyttää kyllä kaikki toiveeni. Se on ilmeeltään sopivan yksinkertainen ja taipuu osaksi selkeää ja modernia, mutta myös runsaampaa ja romanttisempaa petausta. Värivaihtoehtona oli tummanharmaa, mutta tämä kitti sulautuu meillä osaksi sisustusta mielestäni paremmin. Tummienkaan lakanoiden kanssa kokonaisuudesta ei tule liian tumma.

*tuote on saatu bloginäkyvyyttä vastaan

ELÄMÄNI AAKKOSET


Jokin aika sitten blogeissa kiersi haaste nimetä aakkosten jokaisella kirjaimella sana, joka kuvaa omaa elämää. Koen, että olen tähän asti antanut itsestäni lopulta aika vähän täällä blogin puolella ja tämä on ollut osittain ihan tietoinenkin ratkaisu. Nyt kuitenkin uusien lukijoiden myötä ajattelin, että ehkäpä olisi aika raottaa verhoa. Tässä nyt yksi siivu minusta.



A = Aikaiset aamut ja aamupala Herään mielelläni niin arkena kuin viikonloppuisinkin ennen lapsia. Pidän siitä omasta pienestä hetkestäni, jolloin ympärillä on hiljaista. Päivä ei lähde käyntiin ilman aamupalaa saati kupillista kahvia. Etenkin tuo kahvikuppi hiljaisuudessa on sellainen, josta taistelen leijonaemon lailla. Olkoon se sitten vaikka yöunista pois.

B = Benjihyppy Korkeanpaikan kammoisena olen kerran toden teolla uhmannut pelkojani ja hypännyt yhdessä ystäväni kanssa festareilla tandembenjin. Ei kiitos enää. Yleisesti ottaen en tykkää asioista, joita en voi hallita.

C = Carrie Sinkkuelämää kuuluu niihin ikisuosikkeihin ja Carrien lailla olen ikuinen romantikko, joka toivoo, että jokainen saisi rakastaa ja olla rakastettu.

D = Design Myönnän, että makuni on välillä turhan kallis. Tämä koskee kuitenkin lähinnä tavaroita ja esineitä, joiden tiedän kestävän taloudessamme aikaa. Toisaalta koen, että sijoittamalla klassikoihin saan myös rahoilleni vastinetta.



E = Elämä ja estetiikka Nämä kaksi asiaa kulkevat omalla kohdallani käsi kädessä. Arki on tavallista elämää parhaimmillaan. Kaiken pyörityksen keskellä yritän muistaa pysähtyä ja etsiä aina kurjistakin tilanteista jotakin kaunista ja iloitsemisen arvoista.

F = Fysioterapia Olen ammatiltani fysioterapeutti ja sittemmin jatkokoulutuksen myötä erikoistunut lasten fysioterapiaan. Vastapainoksi teen kuitenkin myös työikäisten kanssa töitä. Tuntuu, että olen paikkani työelämässä löytänyt, vaikka unelmia vielä riittääkin.

G = Glögi Pimeys ja pakkassäät eivät kuulu suosikkeihin, mutta on siinä se hyvä puoli, että glögin nauttiminen on jälleen ajankohtaista. Yksi lemppareista, jota voisin juoda vuoden ympäri. Haluan kuitenkin, että viinin hohto säilyy ja sen vuoksi se kuuluu vain talvikuukausille.  

H = Haaveilu Haaveet ja unelmat ovat tärkeitä, koska ne ajavat elämässä eteenpäin. Itse haaveilen jatkuvasti. Osa on hyvin arkisia, osa realistia mutta työtä vaativia, osa sellaisia jotka eivät varmasti ikinä edes toteudu.



I = Ihmiset Lapset ja aviomies, pikkuveli, omat vanhemmat, muutama muu lähisukulainen, ystävät ja työkaverit. Olen onnekas ja onnellinen siitä, että elämääni mahtuu niin paljon ihania ihmisiä. Ilman heitä tämä kaikki ei tuntuisi samalta.

J = Järjestys Olen hyvin järjestelmällinen ihminen niin kuin blogin kautta on ehkä jo välittynytkin. Lapset ja talojen rakentaminen ovat opettaneet sietämään epäjärjestystä ympärillä, mutta suurimmat linjaukset pitää olla silti kunnossa. Tämä pätee myös henkisellä puolella. Haluan pitää langat mahdollisin pitkälle omissa käsissäni.

K = Kalenteri Väline, jota ilman en pärjäisi. Suosin paperista versiota, ja samaan kalenteriin merkkaan niin työ- kuin vapaa-ajan menotkin. Kalenterista täytyy löytyä viikkonäkymä ja lisäksi kaikille perheenjäsenille on oma värinsä. Näin näen heti yhdellä vilkaisulla, mitä menoja viikon aikana esimerkiksi vanhimmalla pojallani on.




L = Liikunta Olen aina ollut liikunnallinen ihminen ja se on jotakin sisäänrakennettua. Vaikka aktiiviurheilu ei kuulu enää elämääni, liikun kuitenkin säännöllisesti ja huomaan heti jos viikon juoksut ovat jääneet juoksematta. Myös selkäongelmien vuoksi on pakko pitää huolta lihaskunnosta.

M = Matkustelu Vaikka olenkin hyvin pitkälle mukavuusalueen tyyppejä, matkustaminen on asia, jossa hyppään tutuista ympyröistä mielelläni pois. Maailmassa on niin paljon kaunista nähtävää ja koettavaa. Kirjoitin täällä asiasta lisää.

N = Nukkuminen Tarvitsen unta yössä vähintään kahdeksan tuntia ollakseni toimintakykyinen seuraavana päivinä. Pimeänä aikana mielellään vielä hieman enemmän. Kadehdin ihmisiä, ketkä tulevat toimeen vähemmillä unilla. Mielelläni käyttäisin pari ekstratuntia esimerkiksi kirjojen lukemiseen, elokuvien katseluun tai arjen pyörittämiseen.

O = Ongelmanratkaisu Osittain ammattinikin puolesta olen hyvin ratkaisukeskeinen ihminen. En jää yleensä ihmettelemään asioita, vaan jos jokin asia ei ole kunnossa siihen mietitään ratkaisu. Epäkohdat elämässä syövät turhaan energiaa. Joskus tietysti tulee väistämättä eteen asioista, joihin ei yksinkertaisesti pysty vaikuttamaan ja silloin täytyy antaa asioiden edetä omalla painollaan.



P = Perfektionisti Tämä on näitä luonne kysymyksiä jälleen. Joukkueharrastaminen ja lapset ovat hioneet suurempia särmiä, mutta kyllä edelleen olen tietyssä määrin täydellisyyden tavoittelija. Toisaalta tämä ei ole huono piirre kunhan sitä piirrettä hyödyntää oikeassa kohdin.

Q = Qualitytime Tarvitsen säännöllisesti aikaa itselleni ja aikaa mieheni kanssa kaksin. Voin paremmin ja uskon olevani parempi puoliso ja äiti, kun pidän tästä kiinni. Toki nyt kun lapset kasvavat, se aika oman itsensä kanssa on helpommin otettavissa.



R = Ruuanlaitto Meillä mies vastaa lähes kokonaan ruokahuollosta ja itse teen ruokaa lähinnä pakon edessä. Tykkään kyllä leipoa makeita herkkuja, mutta useimmiten nekin hoituvat miehen puolesta. En vaan yksinkertaisesti pidä ruuanlaitosta, (lähinnä ehkä ajanpuutteen vuoksi) - syömisestä sitten kyllä sitäkin enemmän!

S = Stressi Aikaa ennen lapsia olin melkoinen stressaaja ja olen sitä vieläkin, mutta olen myös tietoisesti yrittänyt harjoitellut siitä pois. Murehtiminen ei vaikuta yöuniini, mutta usein alan öisin purra hampaitani yhteen tai sitten reagoin vatsallani. Ja jos maailma oikein pistää hanttiin, kokeile hymyä ja huumoria.

T = To do -listat Tai tässä kohdin ylipäänsä kaikki listat ja niiden tekeminen. Rakastan listoja ja iPhonen muistiinpanoista löytyy niin toivelistaa, joululahjalistaa, biisilistaa kuin esimerkiksi töihin liittyvä listauksia aina tekemättömistä töistä terapiavälineisiin.



U = USA Voisi kai sanoa, että toinen kotimaani, vaikka en ole siellä ikinä asunut. Äidin puolen sukulaisia asuu Amerikassa ja olen aina tuntenut vetoa ja hengenheimolaisuutta sen maan ihmisiin. Amerikkalaisten ystävällisyys ja läheisistä välittäminen ovat vertaansa vailla. Onnekseni olen päässyt käymään siellä jo kolmesti ja ensi vuonna koittaa neljäs kerta.

V = Valio Nougat Ehdoton suosikkijäätelöni vuodesta toiseen. Voisin syödä tuota ihan joka ilta, ja joskus niin teinkin. Nyttemmin vähän vähemmän, koska huomasin, että siitä oli kehittynyt oikeasti addiktio.

W = Wellness Olen vahvasti tunteella elävä ihminen ja kokonaisvaltainen terveys merkitsee niin fyysistä, henkistä kuin sosiaalistakin hyvinvointia. Olemuksestani kyllä huomaa jos jokin asia ei ole hyvin.

X = Xmas Useimmiten joulu merkitsee rakkaiden ihmisten läsnäoloa, hyvää ruokaa ja leppoisaa ajanvietettä. Toki se näitä kaikkia on minullekin, mutta ennen kaikki joulu on merkki lähestyvästä keväästä ja lisääntyvästä valosta. Välillä tuntuu, että käyn ruuasta saatavan energian sijaan aurinkoenergialla.




Y = Ystävät Kavereita löytyy paljon, ystäviä vähemmän ja parhaita ystäviä kourallinen, joista yksi on aviomieheni. Olo on etuoikeutettu, kun saan herätä hänen vierestään jokainen aamu. Hän joka sujuvasti kuuntelee, rauhoittaa, innostaa ja ennen kaikkea rakastaa.

Z = Zen Elämä on monessa suhteessa tasapainoilua. Työssäni olen sosiaalinen ja aina saatavilla, innostun helposti ja haluan saada asioita nopeasti valmiiksi. Suuressa roolissa ovat myös ne hetket, jolloin saan sammuttaa valot, sytyttää kynttilät ja istua sohvalle katsomaan Prison Breakia.

Å = Åland Olen alkujani kotoisin Keski-Suomesta ja mieltänyt aina järvet kutsuvammaksi kuin meren. Muutama vuosi sitten vierailimme työporukalla majakkasaarella ja siitä asti olen haaveillut matkasta Ahvenanmaalle. Saaristolaiskulttuuri tuntuu tutustumisen arvoiselta, vaikka edelleenkin tunnen pelottavan sekaista kunnioitusta meren voimaa kohtaan.



Ä = Äitiys Oma tieni äidiksi oli helppo, mutta kesti kauan hyväksyä moni siihen liittyvä asia. Luulen, että ensimmäisen lapsen jälkeen podin synnytyksen jälkeistä masennusta ja esimerkiksi vauvan itku oli jotakin sellaista, jota en kestänyt ollenkaan. Koin olevani riittämätön, kun imettäminenkään ei onnistunut. Siinä itki äiti ja poika yhdessä monet itkut. Toisen lapset syntyessä osasin olla jo rennompi.

Ö = Ötökät En pidä ötököistä ja erityisesti inhoan hämähäkkejä. Ne ovat lähes samaa pelkokerroin luokkaa kuin korkeat paikatkin. Miehelläni on ruuanlaitoin lisäksi toinenkin vastuualue ja se on ylimääräisten asukkaiden häätäminen kodista.

Tulipa paljon tarinaa, mutta oli se sen arvoista. Kiitos, että jaksoit lukea!