LOMAREISSU HELSINKIIN

Kerroinkin jo, että varsinainen lomareissumme tänä kesänä suuntautui viime vuoden tapaan Helsinkiin. Pojat ovat jo kauan pyytäneet päästä junan kyytiin, joten se toimi reissusuunnittelun lähtökohtana. Toisena Helsinkiä puoltavana seikkana oli mieheni saamat rakennusliiton edut hotellimajoituksista ja majoituimmekin kätevästi aivan keskustassa Sokos Hotel Presidentissä.



 
Matkustuspäivän iltana suuntasimme hotellin vieressä sijaitsevaan Luonnontieteelliseen museoon. Käynti museossa oli todella hieno kokemus niin meille aikuisille kuin lapsillekin. Erityinen maininta edullisista sisäänpääsymaksuista. Museossa pääsi myös kokeilemaan, miltä esimerkiksi siilin piikit tai käärmeennahka tuntuvat.
 
Toiseksi isommaksi vierailukohteeksi valikoitui Linnanmäki ja Sea Life. Matka taittui jouhevasti raitiovaunulla, joka sekin oli pojille uusi tuttavuus. Myös viime vuonna kävimme Lintsillä, mutta pojat eivät laitteista silloin juuri piitanneet. Nyt jo muutamien kyytiin uskaltautuivat ja yhdessä kävimme korkeuksiin kohoavassa Panoraamassa.
 


 
Vielä ennen kotiinpaluuta ehdimme Kauppatorille ihmettelemään Ruotsin laivoja ja lukuisia lokkeja, Tuomiokirkon portaita sekä nauttimaan Starbucksin Frappucinot Espan puistossa. Vaikka lasten kanssa reissaaminen onkin aina jonkinasteista hulinaa täynnä, oli meillä silti niin kiva reissu! Lapset ovat sen verran isoja, että muistavat, joten reissujuttuja on muisteltu yhdessä myös jälkeenpäin.
 

Ei kommentteja