VIIMEINEN ILTA

 
Huomenna se on vihdoin totta, muutto uuteen kotiin edessä. Maaliskuu on ollut kiireinen ja tuntuu, että meno vain yltyi aina tähän päivään asti. Opiskelut päättäneessä viikonvaihteessa alkoivat SM-sarjan finaalipelit, ja sarja katkesi viikkoa myöhemmin viime lauantaina tappioon. Näin ollen tyytyminen on SM-hopeaan, joka sinänsä on jo hyvä saavutus, mutta ei luonnollisesti vedä vertoja mestaruudelle. Ja aivan kuin pelaamisessa ja muutossa (muuttolupa saatiin viikko sitten maanantaina) ei olisi ollut tarpeeksi, ovat lapset painineet oksennustaudin kanssa ja mieskin satutti selkänsä viikonloppuna. Lisäksi auto joutui remonttiin. Kyllä, tässä kohdin huokaisen syvään, että se kaikki on nyt takanapäin.

 
Mutta nyt, nyt jo vähän hymyilyttää. Paljon työtä on vielä edessä, kun huomenna tämän kodin ovi sulkeutuu viimeisen kerran. Työnteko onneksi kuitenkin helpottuu merkittävästi, kun ei tarvitse ajaa edestakaisin kahden tukikohdan väliä ja aikaa arjessakin on enemmän, kun kausi on päättynyt. Seuraavaksi viime hetken pakkailuja. Kuullaan uudesta osoitteesta!

PALA KEITTIÖTÄ

Hei ja mukavaa uutta viikkoa! Ajastin teille postauksen, sillä itse aloittelen opiskeluviikkoa Helsingissä tällä hetkellä. Viime viikko keskityttiin toimintaterapiaan ja nyt vuorossa poikkeavaa kehitystä. Joukkueen kanssa selvitettiin tie finaaliin, ja yhden unelman saavuttaminen on jälleen askeleen lähempänä. Siinä tärkeimmät kuulumiset.
 
On niin kovin epätodellinen olo. Pääsiäiseen on kolme viikkoa aikaa ja elämä on silloin aivan erilaista kuin nyt. Ringettekausi on ohi, vapaa-aikaa roppakaupalla enemmän ja me toivon mukaan asumme uudessa kodissa. Ajattelin, että haluaisitte ehkä tietää, missä nyt mennään ja kävin pikaisesti napsaisemassa muutaman kuvan viikonloppuna.

 
Aika paljon on edistytty viimeisestä tilannekatsauksesta, mutta yhtä paljon on vielä tehtävääkin. Sähkömies tulee tänään tekemään viimeiset mittaukset ja mieheni onkin keskittynyt sähkötöihin viime päivät. Puustellin ja Ikean kalustetilaukset saapuivat edellisellä viikolla ja poikien makuuhuoneisiin on koottu liukuovikaapit. Myös eteisen iso liukuovikaappi on asennettu. Sen sijaan meidän makuuhuoneen ja kodinhoitohuoneen säilytys on kesken, ja ne todennäköisesti jäävätkin tekemättä ennen muuttoa.

 
Keittiön alkaa olla myös mallillaan. Kuten näette, aikamoinen muutos viimeisimpiin luonnoskuviin nähden. Kylmäkoneet korkeine kaappeineen muuttivat päätyseinälle ja allas + astianpesukone yläkaappeineen vastaavasti sivuseinälle. Halusin mahdollisimman paljon yhtenäistä tasoa, ja näin toiveeni toteutui. Saarekekokonaisuus pysyi entisenlaisena. Tarkastellaan muuton jälkeen sitten niitä yksityiskohtia. Toistaiseksi keittiö on kyllä juuri niin ihana kuin ajattelinkin sen olevan!
 

NOVAFLOORIN VERKKOKAUPPA ERIKOISPARKETTI

Sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä blogini kautta Novafloorin kanssa koskien pian valmistuvan omakotitalomme lattiamateriaalia. Kerroinkin jo täällä, että päädyimme Paradorin Arctic Pine -laminaattiin, jota olen nyt päässyt ihastelemaan mallipalaa suurempana pintana. Laminaatti on jo asennettu suurelta osin, mutta laajempia kuvakulmia siitä myöhemmin.

 
Se mitä halusin vielä kertoa, on tuo Erikoisparketti -verkkokaupan tarjoama mahdollisuus ilmaisen mallikappaleen tilaukseen. Rakentajat ja remontoijat tietävät varmasti värivalintojen vaikeuden ja etenkin hyvä valkoinen laminaatti on usein kiven alla. Mallikappaleen sovittaminen eri valaistuksessa kodin eri tiloihin auttaa huomattavasti. Itsekin tilasin tuon noin 30 cm:n palan, ja se toimitettiin suoraan kotisoitteeseen. Mahdollisuus olisi ollut vielä toisen palan tilaukseen.

 
Jos pelkkä mallipala ei riitä, voi eri lattiamateriaaleihin käydä tutustumassa myös Vantaalla tai Vaasassa. Vantaan myymälässä on nähtävillä Trinity lankkulattia ja -parketit sekä Novafloorin parketteja ja Paradorin laminaatteja, vinyyli- ja parkettilattioita. Vaasan näyttelytila sen sijaan on Suomen suurin ja lattiavaihtoehdot ovat nähtävissä suurilla pinnoilla. Jos meillä budjetti olisi venynyt, olisin todennäköisesti tämän upean parketin! Ehkä sitten seuraavassa talossa. ;)
 
*Tuotteesta on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. Postaus on toteutettu yhteistyössä Erikoisparketin kanssa.
 

UUSIA TYYNYNPÄÄLLISIÄ



 
Siitä on jo hyvä tovi aikaa, kun olen viimeksi ostanut uusia tyynynpäällisiä. En edes muista koska! Helmikuisessa tilauksessa H&M:lta niitä kotiutui kaksin kappalein, tuo yksivärinen sininen ja jakardikuvioitu. En oikein tiedä onko jakardikuviollinen päällinen harmaa vai ruskea vai vähän molempia, mutta on aika herkku väriyhdistelmä yhdessä sinisen kanssa mielestäni. Sininen kuvioitu päällinen on raumalaisen Hannasin loppuunmyynnistä. Tuota Mimoun päällistä havittelin jo vuosi sitten, mutta tyyriin hinnan vuoksi tyydyin ihastelemaan vain myymälässä.
 
Oi ja voi, miten paljon kivoja uutisia ja postausaiheita olisi kerrottavana! Välierät alkoivat tänään komeasti voitolla, talolla työt sujuu mukavasti pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, pojat ovat pysyneet terveinä syksyn ja talven kahta flunssaa lukuun ottamatta (ei siis oksennustautia - koputtaa puuta!) ja maanantaina alkaa neljäs opiskelujaksokin. Kaikkein jännittävin ajatus on kuitenkin se, että kun edessä olevat kaksi opiskeluviikkoa ovat takana, on meillä seuraavana maanantaina muuttotarkastus! Pian on vuokra-asuminen taaksejäänyttä elämää!

KYLPYHUONE SNEAK PEAK


 
Energia on ollut totaalisen kadoksissa tämän päivän. Harmaa sää ei ainakaan toiminut mielen nostattajana, päinvastoin, mutta kuulkaa nämä kuvat tontilta hoitavat homman paljon paremmin! Laatoitustyöt on viimeinen saatu päätökseen ja sen myötä kylpyhuone-sauna-kodinhoitohuone alkaa näyttää astetta valmiimmalta. Katto on vielä auki ja sauna tekemättä. Saunan lasiseinä asennetaan sitten aikanaan viimeisenä silauksena. Otetaan materiaalivalinnat myöhemmin tarkempaan syynäykseen.
 
Täällä on sellainen on-off paniikkitila rakentamisen suhteen päällä. Todellinen kilpajuoksu aikaa vastaan alkoi lauantaina, kun sanoimme irti tämän kaksiomme vuokrasopimuksen. Nyt on hyvä vitsailla, että 31.3 klo 23:59 voi kantaa vielä viimeiset muuttolaatikot taloon, mutta pahoin pelkään, että totuus ei ole tästä kovin kaukana. Lista tekemättömistä pakollisista muuttotarkastusta edeltävistä töistä näyttää vain kasvavan, kun aina uusia asioita putkahtelee mieleen. Peukut pystyyn siis!