TALOPAKETIN VALINTA

Maaliskuun alkupäivinä lyötiin lukkoon uuden talomme talopaketin toimittaja. Meillä lähtökohdat olivat astetta helpommat, koska kokemusta on jo yhden talon rakentamisesta. Niinpä talotoimittajaa valitessa rajasimme pois jo osan sellaisia toimittajia, jotka kilpailutimme nykyistä taloa rakentaessa. Uutta taloa varten teimme vertailua EPS-harkoista tehdyn rungon, puurunkoisen ja pitkästä tavarasta rakennetun rungon väillä.
 
Sanomattakin on selvää, että tarkkaa laskelmaa on miltei mahdotonta tehdä. Vaikka vertailisi vain yhtä runkomateriaalia eri toimittajien välillä, on savotta melkoinen. Tämä johtuu siitä, että toimitussisältö vaihtelee toimittajien välillä. Toiseen kuuluu piirustukset, toiseen kattoturvatuotteet, kolmanteen koolaukset jne. listaa voisi jatkaa loputtomiin. Sisältöä läpikäydessä täytyy olla äärettömän tarkka, mitä paketti sisältää. Myös kannattaa ottaa selvää, paljonko esimerkiksi katto tai ulkoverhous maksavat talopakettien ulkopuolella - tässäkin voi säästää sievoisen summan rahaa.
 
Uuden talon rakennusta koskien kaavassa on määrätty, että talon tulee olla rapattu ja julkisivultaan 2-kerroksinen. Näiden kriteerien pohjalta halusimme kilpailuttaa myös EPS-harkoista tehdyn rungon, koska vaikka runko itsessään on arvokkaampi, säästää siinä vastaavasti esimerkiksi rappausmateriaaleissa ja tehdyssä työssä. Puurunkoiseen taloon verrattuna EPS-harkkorunkoinen talo olisi maksanut kuitenkin joitakin tuhansia euroja enemmän, joten sen vuoksi tässä kohdin tapahtui ensimmäinen karsinta.
 
Jäljelle jäi siis puurunkoinen pakettiratkaisu ja pitkästä tavarasta rakennettu runko. Tässä kohdin saimme korvaamatonta apua mieheni tutulta, joka tällä hetkellä rakentaa itse pitkästä tavarasta taloa. Hän avuliaasti suostui luovuttamaan oman kirjanpitonsa käyttöömme, jonka pohjalta pystyimme arvioimaan muutaman tuhannen euron tarkkuudella, kuinka paljon pitkästä tavarasta tehty runko tulisi maksamaan. Talopakettitoimittajien osalta vertailuun otimme Kastellin, joka oli meille ennestään tuttu sekä Herrala -talot, joka sekin oli kilpailutuksessa mukana nykyistä taloa rakentaessa. Kastellin ja Herrala -talot valitsimme sen vuoksi, että toimitusmuoto on pre-cut (pitkästä tavarasta valmiiksi mitoitettu määrä puuta). Emme halunneet suurelementeistä rakennettua taloa.
 
Lopullisen päätöksen tekeminen oli helppoa. Pitkästä tavarasta tehty runko olisi tullut useita tuhansia euroja halvemmaksi, mutta tavaran etsiminen ja kilpailuttaminen olisi vaatinut paljon työtä ja lisäksi talopaketin mukana saa rungolle myös takuun. Tämän vuoksi lopullinen valinta tehtiin talopakettien kesken. Lopullisen päätöksen sinetöi hinta ja se, että Herrala -taloilta emme olisi saaneet rungon asennusta. Runko olisi tarvinnut asentaa siis itse tai hankkia itse tekijät. Näiden asioiden vuoksi valintamme on uuden talon osalta myös Kastelli. Päätöstä edesauttoi luonnollisesti myös se, että meillä oli yksi hyvä kokemus takana Kastelli-talonrakentajina. Yhteistyö sujui mutkattomasti, tavara toimitettiin ajallaan ja rungon pystytysvaihe oli nopeaa toimintaa.

* toteutettu yhteistyössä Kastelli -talotoimittajan kanssa

Ei kommentteja